Salatehtävistä on tullut suosittu hääleikki – eikä ihme, sillä se tarjoaa vieraille viihdykettä ja naurua pitkin iltaa. Perinteisesti salatehtävät asetetaan purkkiin jollekin sivupöydälle esimerkiksi vieraskirjan viereen. Vierestä löytyy ohjeistus, jonka mukaan vieras saa ottaa purkista yhden tehtävän kerrallaan ja suoritettuaan sen, palauttaa tehtävälapun toiseen purnukkaan. Yleensä tehtäviä tehneille luvataan jonkinlainen palkinto. Hauskimmat salatehtävät ovat sellaisia, että niitä on jännittävää, mutta myös mukavaa tehdä. Tästä postauksesta löytyy tehtäviä, jotka voit vapaasti kopioida sekä muutamia ideoita, joilla saat ohjelmanumeroon lisätwistiä.
Näin luot onnistuneen salatehtävä-kokemuksen
Kuinka saada porukka innostumaan salatehtävien suorittamisesta? Mitä jos kukaan ei tee tehtäviä? Miten palkinnonjako? Tässä muutama vinkki, joiden avulla teet salatehtävistä onnistuneen osan juhlia!
1. Salatehtävät eivät ole häiden pääpointti
Jos näet vaivaa keksiäksesi vieraille jännittävää ja hauskaa tekemistä juhliin, on toki toivottavaa, että porukka innostuu puuhasta. Mutta sääntö numero yksi on: älä stressaannu tai ole harmissasi, jos salatehtäviä ei tehdä. Tehtäväthän ovat olemassa vieraiden hauskuuttamiseksi, joten on mahtavaa jos juhlakansa viihtyy hyvin ilmankin!
2. Laita tehtäviä valmiiksi pöytiin
Sivupöydälle asetetut salatehtävät eivät välttämättä saa juurikaan huomioita ja vierailla voi olla kynnys lähteä noutamaan tehtävälappusia. Yksi vaihtoehto onkin sujauttaa jokaisen vieraan paikalle valmiiksi jokin helpohko tehtävä, jonka jälkeen henkilö voi innostua suorittamaan lisää. Tai sitten voit antaa pöytäseurueelle yhteisen tehtävän (tästä lisää alempana ↓).
3. Seremoniamestarin ohjeistus
Huolehdi, että seremoniamestari mainitsee jossakin välissä mistä salatehtävät löytyvät ja miten niitä suoritetaan.
4. Älä anna liian vaikeita tehtäviä
Minulla ei riittäisi pokkaa väittää kesken keskustelun, että maailma on litteä tai varastaa toisen vieraan kenkää. Miten on sinun vieraidesi laita, ovatko he yllytyshulluja? Asetu vieraidesi asemaan ja mieti pystyisitkö oikeasti suorittamaan tehtävän vieraiden ihmisten silmien alla.
5. Lapsille omat tehtävät
Jos juhliin on tulossa paljon kouluikäisiä lapsia, voi olla mielekästä antaa lapsille oma purnukka täynnä hieman helpompia – ja lapsenmielisempiä – salatehtäviä. Hyviä ideoita löytyy Lastenjuhlat-sivustolta.
6. Älä palkitse eniten tehtäviä tehnyttä
Ensinnäkin kaasolla/bestmanilla voi mennä jokunen tovi laskiessaan kuinka monta tehtävää kukin on tehnyt. Helpompi ja nopeampi tapa löytää voittaja / voittajia on arpoa palkinnon saajat eli nostaa sattumanvaraiset laput suoritettuja tehtäviä sisältävästä purkista. Voisi kuvitella, että jos eniten tehtäviä tehnyt voittaa, saa se vieraat tekemään tehtäviä lähes kilpaa toistensa kanssa. Mutta jos joukossa onkin arempi henkilö, joka haluaisi ehkä kokeilla yhtä tehtävää, on hänelle rohkaisevaa, kun palkinnon voi saada vain yhden tehtävän suorittamisesta. Sitä paitsi kilpailuhenkiset voivat silti ottaa mittaa toisistaan, sillä onhan todennäköisyys voittaa palkinto sitä suurempi mitä enemmän omalla nimellä varustettuja lappusia löytyy “suoritetut tehtävät” -purkista.
7. Tarjoa riittävästi salatehtäviä
Jos käy niin hienosti, että vieraat intoutuvat suorittamaan tehtäviä, voivat ne jopa loppua kesken. Allekirjoittaneen häissä oli 75 aikuista vierasta ja yhteensä 72 salatehtävää. Laskeskelimme, että ehkä puolet tekevät yhden tehtävän ja kolmasosa saattaa tehdä useammankin, joten luulisi määrän riittävän. Kaasoilta kuitenkin tultiin kyselemään lisää tehtäviä kesken illan – ja niinpä salatehtävät lähtivät uudelle kierrokselle. Sääntönä oli vain, että jos purkista nostaa tehtävän, jonka on aiemmin tehnyt, tulee se laittaa takaisin ja ottaa uusi. Keksi siis hyvä määrä tehtäviä tai ota tarvittaessa käyttöön tämä salatehtävien kierrätys, jotta hauskuus ei lopu kesken kaiken!
8. Keksi ainutlaatuisia tehtäviä
Klassikot, kuten “Ole viimeinen, joka taputtaa” eivät ikinä petä, mutta lisämaustetta saa keksimällä salatehtäviä, jotka liittyvät hääpariin tai juuri teidän juhliin ja ovat siten ainutlaatuisia. Jos vieraat ovat ennenkin olleet häissä, jossa tehtiin salatehtäviä, on meno mielenkiintoisempaa, kun ihan kaikki tehtävät eivät ole ennalta tuttuja (tästä lisää alempana ↓). Salatehtävät ovat myös hyvä keino innostaa porukkaa esimerkiksi jättämään vieraskirjaan viestejä tai jakamaan valokuvia juhlistanne.
9. Salatehtävät osana kisaa
Tuleekö häihinne myös I spy -valokuvajahti? Tai hääbingo? Jos teille on tulossa muutakin ohjelmaa, miettikää voisitteko koota erilaisista tehtävistä yhden kisan, jossa tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä illan aikana. Esimerkiksi jokaisesta bingo-ruudun rastittamisesta voisi saada yhden pisteen, kuten myös jokaisesta salatehtävän suorittamisesta. Vieras voisi kerätä myös pisteitä nappaamalla otoksia valokuvajahdissa. Tämä innostaa osallistumaan tehtäviin, sillä ne ovat keino kerätä lisää pisteitä. Pidä kuitenkin huoli siitä, että pisteiden lasku on vieraan itsensä harteilla, sillä jokaisen vieraan pisteiden laskeminen kaason tai bestmanin toimesta lienee mahdotonta.
10. Jätä alkoholi pois
Hääpareja ja vieraita on erilaisia, mutta hyvä nyrkkisääntö on unohtaa tehtävät, joissa vierasta velvoitetaan juomaan alkoholia. Salatehtävien palkinnoiksi annetaan myös välillä pikkupulloja, jotka sisältävät vahvoja alkoholijuomia. Pettymys voi olla suuri, jos ne eivät itselle maistu ja suosittelenkin keksimään jotakin muuta palkinnoksi. Yksi suosittu salatehtävien palkinto on antaa voittajille yksi rivi lottoa tai euron arpa – mahdollisuus voittaa rahaa tuskin harmittaa ketään.
Printtaa salatehtävät itsellesi
- Arkkien koko A4 ja valmiit tulostettavaksi
- Muista printata ilman ylimääräisiä marginaaleja
- Lataa tästä 70 salatehtävää tyyliteltynä PDF-tiedostona
- Täällä tyhjät, täytettävät pohjat omia tehtäviäsi varten (fontti: Athelas, Georgia tai muu samanlainen, koko: 11 pt)
- Tässä salatehtävien säännöt printattavassa muodossa
Salatehtävien säännöt
- Älä kerro salatehtävästäsi kenellekään!
- Osallistu nostamalla lappu ”uusi salatehtävä” -purkista. Säilytä lappu muiden katseilta piilossa. Mikäli nostamassasi lapussa on sinulle sopimaton tehtävä, voit palauttaa lapun purkkiin ja ottaa toisen tehtävän.
- Pelaathan vain yhtä tehtävää kerrallaan. Ei tehtävien vaihtelua kaverin kanssa – ellei tehtävä sitä vaadi.
- Suoritettuasi tehtävän, kirjoita lappuun nimesi ja laita ”suoritetut tehtävät” -purkkiin.
Hyviä salatehtäviä
Hyvä salatehtävä on hieman hölmö ja siksi myös hauska. Sen suorittaminen saa aikaan pientä jännitystä, mutta se ei ole liian vaikea tai aseta ketään noloon asemaan. Tässä 62 kappaletta hauskoja salatehtäviä, jotka sopivat lähes kaikkiin häihin melkeinpä kenen tahansa suoritettavaksi. Huomaa, että “Ole viimeinen, joka taputtaa.” -tehtävää kannattaa olla jaossa 2–3 kappaletta, jotta parhaassa tapauksessa suorittajien kesken syntyy kisailua.
Taittele lautasliinastasi origami. Tyyli vapaa!
Hipsi salainen agentti -tyyliin liioitellun salamyhkäisesti omalta paikaltasi juhlatilan ulko-ovelle ja käväise ulkopuolella.
Aloita lähes jokainen lauseesi sanomalla ”tuli tässä mieleeni”. Toista useaan otteeseen.
Aloita tanssimaan letkajenkkaa ja yritä saada mahdollisimman monta mukaan yhden kappaleen aikana.
Ennusta jonkun tulevaisuus hänen kädestään.
Kehu lasissasi olevaa juomaa asiantuntevasti, erikoisin vertauksin.
Jätä nimettömänä tervehdys vieraskirjan tyhjälle sivulle.
Etsi henkilö, joka on pukeutunut samaan väriin kanssasi. Ottakaa selfie ja lähettäkää se hääparille.
Haasta joku kivi-paperi-sakset -peliin.
Haasta morsiamen veli tai sisko kädenvääntöön.
Haasta sulhasen sisko tai veli kädenvääntöön.
Hae tölkki ja yritä tunkea sitä laukkuusi tai piilottaa vaatteisiisi.
Hanki itsellesi kravatti/rusetti tai suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia/rusettia.
Heitä bestmanin kanssa ylävitonen.
Esittele itsesi häälehden toimittajana toiselle häävieraalle.
Houkuttele joku kanssasi photo boothiin.
Huuda “Wuhuu!” juonnon jälkeen. Toista muutamaan eri otteeseen.
Hyräile jotakin ärsyttävän tarttuvaa tunnuslaulua.
Kerro morsiamelle paras muistosi hänen kanssaan.
Kehu kahden henkilön asua.
Kerro häävieraille, että ratsastit paikalle keppihevosella.
Kerro jollekin häävieraalle, että olet hakenut (tai aiot hakea) kakkua kolme kertaa lisää.
Kerro pöytäseurueellesi vakuuttava tarina siitä kuinka juhlapaikalla kummittelee.
Kerro toiselle vieraalle kuulleesi morsiusparin suunnittelevan häämatkaa Tšernobyliin.
Kerro toiselle vieraalle tekeväsi toisinaan mallintöitä.
Kerro toiselle vieraalle, että olet oikeasti vain kuokkimassa.
Kirjoita runo hääparista ja vie se sulhaselle.
Kokoa parrakkaita kavereita sulhasen ympärille ryhmäkuvaan.
Kokoa vähintään 4 hengen ryhmä, jolla otatte ryhmäselfien. Ainakin yhden ryhmästä on oltava sinulle tuntematon. Lähettäkää kuva hääparille.
Kommentoi toisten sanomiin asioihin ”ai että!”. Toista useaan otteeseen.
Kommentoi toisten sanomiin asioihin ”voi veljet”. Toista useaan otteeseen.
Konttaa pöydän ali ihan muina miehinä – tai naisina.
Kysele häävierailta 3 avioliittoneuvoa ja kirjaa ne ylös. Vie lista morsiamelle.
Kysy morsiamelta voisitko lainata hänen mekkoaan seuraaviin juhliin.
Kysy morsiamen äidiltä hauskoja lapsuusmuistoja morsiamesta.
Kysy naapuripöydän jäseneltä, suostuuko hän vaihtamaan paikkaa kanssasi. Jos hän suostuu, kieltäydy.
Kysy sulhasen isän kengännumeroa.
Kysy sulhasen veljeltä, mistä hän tuntee morsiamen.
Kysy sulhasen äidiltä hauskoja lapsuusmuistoja sulhasesta.
Kysy toiselta vieraalta mihin Tylypahkan tupaan hän kuuluu.
Kysy toiselta vieraalta, mikä on hänen lempi Disney-elokuvansa.
Kättele sinulle tuntematonta vierasta kolme sekuntia puhumatta mitään. Muista hymyillä!
Nosta silmällesi kuvitteellinen monokkeli aina kun luet jotakin.
Nosta yhtäkkiä katseesi kattoon, kuin olisit nähnyt siellä jotakin epäilyttävää. Toista ainakin 3 kertaa.
Nouse tuolille seisomaan ja tähyile ympärillesi näyttävästi, varjostaen silmiä kädelläsi.
Ole viimeinen, joka taputtaa. (Ole sinnikäs, sinulla saattaa olla kilpailija!)
Osoita kauempana olevaa vierasta, ja kerro vierustoverillesi, että epäilet hänen olevan kuokkimassa.
Pahoittele useammalle vieraalle, ettet saanut ottaa lemmikkiäsi mukaan juhliin (vaikka sinulla ei lemmikkiä olisikaan).
Piirrä hääpari ja sujauta piirros vieraskirjan väliin.
Puhkea laulamaan valitsemaasi lastenlaulua ainakin pariin otteeseen.
Pyydä sulhasen äidiltä vinkkejä täydelliseen pullataikinaan.
Pyöri oman tuolisi ympäri 3 kertaa.
Selvitä morsiamen toinen nimi, mutta älä kysy hääparilta.
Selvitä sulhasen toinen nimi, mutta älä kysy hääparilta.
Tarjoa juotavaa vieraalle, jota et tunne.
Tarjoudu antamaan nimikirjoitus tuntemattomalle juhlijalle esim. serviettiin.
Tee paperille piirros signeerattuna tai nimettömänä, ja sujauta vieraskirjan väliin.
Tee spontaani pyörähdys kävellessäsi jonnekin.
Vaihda tehtäväsi jonkun toisen tehtävän kanssa ilman, että hän huomaa vaihdosta.
Vilkuile jatkuvasti olkasi yli, kuin etsisit jotakuta.
Yllytä joku toinen suorittamaan salatehtävä.
Yritä ostaa morsiuskimppu morsiamelta.
Personoidut salatehtävät
Sellaiset tehtävät, jotka liittyvät olennaisesti juuri teidän juhliinne sekä teihin hääparina, ovat ehkä parhaita. Esimerkiksi kirjoittajan omissa häissä yksi tehtävä oli selvittää vieraskirjapöydällä olevan maljakon tarina. Mukana oli vihje, että bestmanit tietävät asiasta jotakin… Kyseessä oli siis sulhasen itse puhaltama lasimaljakko (lasinpuhalluselämys oli bestmanien sulhaselle järjestämä yllätys esi-polttarihengessä). Häissä oli baari, joka pysyi lukittuna klo 19 asti ja yksi salatehtävä oli kehuskella muille häävieraille, että vieras oli yrittänyt tiirikoida baarin auki. Meillä oli tarjolla myös puuhakirjoja lapsille ja yhtenä salatehtävänä “Käy hakemassa yksi käyttämätön lasten puuhakirja ja tee jokin sen tehtävistä”.
Piilotetut salatehtävät
Piilotettu salatehtävä lisää jännitystä, sillä siihen törmätään vahingossa jossakin arvaamattomassa paikassa. Näiden salatehtävien pointti on, että jokainen sen löytänyt voi sen suorittaa ja sitten se palautetaan takaisin samaan piilopaikkaan. Tehtävän voi laittaa esimerkiksi wc-koriin, upottaa baarin jäihin tai jättää löydettäväksi karkkibuffetin purnukoiden sekaan. Psst… Piilotettu tehtävä kannattaa laminoida tai päällystää kontaktimuovilla, sillä se saattaa kastua tai likaantua riippuen piilopaikan olosuhteista.
Esimerkkejä:
(Vieraskirjapöydällä)
Jätä nimettömänä lyhyt tervehdys tai tee pieni piirros vieraskirjan viimeiselle sivulle.
(Naisten wc-korissa)
Harjaa hiuksiasi kuvitteellisella harjalla kymmenen harjanvetoa. Näki joku, tai ei.
(Miesten wc-korissa)
Kampaa hiuksiasi kuvitteellisella kammalla kymmenen kammanvetoa. Näki joku, tai ei.
(Karkkibuffassa)
Laske ääneen kuinka monta namia joku toinen lapikoi pussiinsa.
(Baarissa)
Tee näyttävä pyörähdys tanssilattialla.
Kiertävä salatehtävä
Kiertävä salatehtävä laitetaan salatehtäväpurnukkaan muiden joukkoon, mutta lapussa on seuraava ohjeistus:
“Laita puumerkkisi tämän lapun kääntöpuolelle. Suostuttele sitten joku toinen tekemään tämä tehtävä puolestasi. Jos hän suostuu, ojenna tämä lappu hänelle. Jos ei, etsi toinen uhri.”
Kiertävä salatehtävä on siis vähän kuin “kuuma peruna”, josta pitää päästä eroon. Palkintojen jaon koittaessa voidaan yleisöstä myös kysyä, että missä kiertävä salatehtävä on menossa – ja laskea lapun nurjalta puolelta, että kuinka monella se ehti käydä vai jumittuiko se ensimmäiseen tehtävän saaneeseen.
Henkilökohtaiset tai pöytäkohtaiset salatehtävät
Salatehtävät voidaan asettaa tehtäväpurkin lisäksi (tai sijasta) myös vieraiden istumapaikoille valmiiksi. Jos häissä on valmiiksi nimetyt istumapaikat, voi jokaisen salatehtävän personoida kullekin vieraalle. Toinen vaihtoehto on antaa pöytäseurueelle yksi, yhteinen salatehtävä. Tässä tapauksessa salatehtävä asetetaan valmiiksi jonkin pöytäseurueen jäsenen paikalle. Pöytäkohtaisessa salatehtävssä on oltava lisäohje:
“Ethän kerro kenellekään… Sinut on valittu suorittamaan salatehtävä. Tehtävän suoritettuasi, sujauta se pöytätoverillesi – salaa!”
Pöytäkohtainen tehtävä on siis kuin kiertävä salatehtävä, mutta se kiertää vain yhden pöydän sisällä. Tämä on hieman helpompi tapa innostaa vieraita tekemään salatehtäviä ilman, että joka ikisen vieraan kohdalle täytyy keksiä oma tehtävä.
Jätä kommentti, olisi ihanaa kuulla sinusta!